Maanalainen Helsinki


Tiesitkö, että Helsingissä on yli 200 km erilaisia maanalaisia tunneleita? Oletko ikinä kuullut Senaatintorin alla olevista "katakombeista"? Entä valtavista maanalaisista vesialtaista pääkaupunkimme alla? 

SIsällöntuottajamme Mikko Rinnevuori on viettänyt tunteja ja tunteja tutkien Helsingin maanalaisia tiloja. Nyt sinulla on myös mahdollisuus osallistua tälle löytöretkelle, sillä olemme julkaisseet Maanalainen Helsinki -kirjan ja interaktiivisen Cityspotting-kartan pääkaupunkimme maanalaisista tiloista! Mutta millaista maanalaisissa tiloissa on ja millainen prosessi kirjan tekemisen takana on? Mikko Rinnevuori kertoo!

 

Millaista siellä maan alla oikein on? 

Maan alla ainakin tuoksuu tai haisee usein. Haju on ainakin minulle maanalaisen tilan tutuin aistihavainto, ja yleensä se haju on enemmän tai vähemmän ummehtunut. Poikkeuksiakin tietysti on, kuten esimerkiksi jätevedenpuhdistamon maanalaiset tilat. Siellä haisi aika pahalle! 

Lisäksi maan alla on ollut usein aika yksinäistä. Toki kuvaustilanteissa minut usein vain jätettiin yksin johonkin tunneliin hääräämään, mutta eihän siellä maan alla montaa ihmistä tapaa. Samaan aikaan monissa maanalaisissa tiloissa (kuten metroissa) on ruuhkaa!

 

Millainen kirjan työprosessi oli? 

Maanalainen Helsinki -kirjan tekoprosessi on ollut poikkeuksellinen ja ilahduttava! Kun kirjan kirjoittamisessa tekstin tuottaminen on yleensä iso osa, on tämän kirjan aikaa vievin työvaihe ollut erilaisten lupaprosessien läpivieminen. 

Kuten arvata saattaa, useat maanalaiset tilat ovat lukkojen takana. Niinpä olen lähettänyt sähköpostin toisensa jälkeen ja soittanut useita puheluita perään. Ja ehkä yllättäen, olen ilahtunut lupaprosessien kohdalla kerta toisensa jälkeen! Saamani vastaanotto on ollut sataprosenttisesti ystävällinen, ymmärtäväinen ja niissä tapauksissa kun se on ollut mahdollista, myös positiivinen. Yhteistyössä kirjaprosessissa on ollut mm. Helsingin kaupunginmuseo, HSY, Kansallisarkisto ja Suomenlinnan hoitokunta. 

 

Oliko paljon kiellettyjä paikkoja? 

Tottakai! Jokaiseen paikkaan ei tietenkään ole pääsyä, ja se on aina täysin ymmärrettävää. Yleisin kysymys legendaarisiin maanalaisiin tiloihin liittyen on tietysti: “Pääsitkö Suomenlinnan ja Kaivopuiston väliseen merenalaiseen huoltotunneliin?” Valitettavasti vastaus on ei, koska huoltotunneli on varattu vain ja ainoastaan viranomaiskäyttöön. 

 

Entä mikä on ollut jännittävin kokemus kirjan aineistoa koottaessa? 

Ehkä Suomenlinnan “salaisen kanaalin” pystysuorien huoltokuilujen löytäminen. Suomenlinnan kuivatelakan tunnelien kokonaisuus on jo lähtökohtaisesti ollut minulle tosi kutkuttava, ja salaisen kanaalin molempien päiden löytyminen oli todella ilahduttavaa. Mutta matkan varrelta löytyy myös pystysuoria kuiluja, joista en tiennyt mitään (voin kertoa, että aihepiirin aineistot on luettu useaan otteeseen), ja joiden käyttötarkoitusta on pohdittu arkeologinkin kanssa. 

Nenä maata kohti kulkeminen on muodostunut pienimuotoiseksi tavaksi tämän kirjan työprosessissa! Toivottavasti sinäkin nautit tunnelmasta. 

Helsingin maanalaisia tiloja pääset nyt katsomaan kirjan ja interaktiivisen kartan avulla! 

Kirjassa on 96 sivua täynnä hienoja värikuvia maanalaisista tiloista, joihin ei normaalisti ole pääsyä. Interaktiivinen kartta sisältää spotteja, joilla on paljon kiinnostavaa lisätietoa ja videoita maan pinnalta, ja sitä voidaan käyttää yhdessä kirjan kanssa. Löydät Maanalainen Helsinki- kirjan ja interaktiivisen kartan täältä!

October 06, 2023 — Tiina Pöytäniemi