Esimerkit ryhmälle tilatun Cityspotting® -seikkailun oheismateriaaleista
Tilatessasi Cityspottingin ryhmälle esimerkiksi yrityksenä, saatte
tilauksen yhteydessä välittömästi aktivointikoodit, jolla seikkailun voi
aloittaa välittömästi. Tämän lisäksi toimituksessa on kaksi tiedostoa,
jotka ovat:
1. Kuvatiedosto (.png -muodossa), jonka voi jakaa esimerkiksi omassa sisäisessä viestinnässään ryhmälle mainoksena.PDF-tiedosto, jossa on ryhmällenne muodostettu aktivointikoodi ja ohjeet aloittamisesta.
2. PDF-tiedosto, jossa on ryhmällenne muodostettu aktivointikoodi ja ohjeet aloittamisesta.
Alla esimerkit:


Otathan yhteyttä, mikäli sinulle herää kysymyksiä mistä tahansa
seikkailuihimme liittyvästä. Jos mielessänne on erikoisempia
seikkailuja, niin luultavasti voimme toteuttaa myös ne, esimerkiksi
voimme tehdä ryhmille ja yrityksille kokonaan omia seikkailuja
tarinoihinne liittyvistä paikoista, jotka yhdistetään meidän jo olemassa
oleviin 60 spottiin. Esimerkiksi ryhmä voi jokainen antaa mukaan yhden
spotin ja muut ryhmäläiset voivat yllättyä ja löytää tietoa muille
tärkeistä paikoista, tai yritys voi viestiä historiaansa henkilöstölle
tekemällä omia paikkasidonnaisia kiinnostavia spotteja.